perjantai 21. huhtikuuta 2017

Pirtsakkaa perjantaita!

Aamulenkistä ei ole mitään kerrottavaa. Ihan peruspökellystä ja sitten kotiin. Palvelijatar laittoi mulle kiemurakuppiin aamiaisen ja sanoi kipaisevansa lähikaupassa. Minä jään aina odottamaan hetken työhuoneessa oven takana. Jos koko kämppä on käytettävissäni kommentoin jokaiseen rasahdukseen.

Pian Se kaupasta palasi,  mutta ihmeekseni ei tullutkaan päästämään minua työhuoneesta, vaan livahti uudelleen ulos. Oli unohtanut laittaa kirjeen postiin. Sitä viedessä kävi toisessakin lähikaupassa. Parissa kymmenessä minuutissa tuli taas takaisin ja suoraan päästämään minut vapaaksi. Ravasin eteiseen ja hyppäsin 'pukeutumisarkun' päälle jätetyn kauppakassin kimppuun tutkimaan mitä siellä oli.

Päällimmäisenä oli miniporkkanapussi. Nappasin sen hampaisiini ja vapautin pikkuporkkanat. Tutkin ensin tuoteselosteen: Pirkkaa olivat.

Kyllä kähvelletyt porkkanat maistuvat ihan parhailta!

Äsken eukko surffaili netissä ja hihkaisi: "hei koirapoika, ensi viikolla pääset eroon turkistasi! Tutussa paikassa tuossa lähellä." Se oli löytänyt trimmaamon sivut joilla oli mahdollista tehdä varaus sähköisesti. Nyt meitä kumpaakin jännittää. Paikka on tuttu, mutta siellä ei ole enää Hilkkaa, joka nyppi minut monena vuonna. Hilkka muutti Englantiin kysymättä meidän mielipidettä. Tosin me oltais tietenkin toivotettu kaikkea hyvää, sillä Hilkka taisi löytää sieltä elämänkumppanin :)

8 kommenttia:

  1. Oekeen on pirtee kukkakimppu perjantaelle. Piristää mieltä :)
    Vae on sulla tuas se turkihhoeto eissä. En sano äetille mittää tuosta. Suapi vielä piähäsä sehhii jottae minun turkimmänöks.
    Sinäkö tykkeet porkkanoesta? Ja iha ruakana? Minen ruakana syö vaekka mitenkä hookuteltas. Keetettynä kelepoo kyllä :) Minun eeltäjät olivat mahottoman ahneita porkkanoelle. Sillä se äet ihmettellööhhii ku ee mulle kelepoo. Se ensmäenen ite kähvelti niitä Mummulan kasvimualta salloo :D Samaten naoriita. Talon takunen olj aena nuattija täännä :)
    Mukavata viikollopun alakuva sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelijattaren musta keskikokoinen villakoira Garo, joka eli 17-vuotiaaksi, vaati jokaisen aterian jälkeen porkkanan. Puraisi kummastakin päästä palan ja asetti tassun viereen. Söi sitten porkkanan ja jätti ne palaset. Minä olen syönyt koko porkkanan aina ja viimeaikoina tarjolla on ollut miniporkkanoita. Tosin on ollut kyllä paussejakin. Tänään hoksasin miten paljon paremmalta maistuu kun sen porkkanan onnistuu kähveltämään.
      Siellä sitä sitten seison tunnin nyppijän pöydällä ensi viikolla. Kyllä jo joutaa kuivat karvat pois kutittelemasta! Jännittää kovasti millainen nyppijä nyt osuu kohdalle.
      Toivotaan aurinkoista huomista koko maahan ennusteista huolimatta!

      Poista
  2. Ihanan värisiä kukkia! Ja kiva, että Palvelijatar toi sinulle pikkuporkkanoita nakerrettavaksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makoisia ovat pikkuporkkanat. Varmuuden vuoksi nappasin itse ne kauppakassista. Ties vaikka eukko olisi varannut ne itselleen ;)

      Poista
  3. Jihuu, pikkuporkkanat oli varmaan innoissaan päästyään ulos pussista - jättikoiran hampaisiin.
    Täällä raekuurojen lomassa vähän puistattaa Párekin turkin riisuminen. Toisaalta, täällä lyhkäri on kesät talvet ohuessa pintakarvassaaan ja lämpöpaitojen varassa.

    Meille ell suositteli porkkanan lisäämistä uusittuun ruokavalioon. Koska porkkanat eivät miellytä edes naposteltuna, eikä hiivakorvia kaivata meillä enää koskaan, tyydymme vihreisiin, parsakaaliin ja pitkiin papuihin. Keitettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri eilisellä iltalenkillä kuultiin Oton emännältä, että porkkanankin vitamiinit ja hivenaineet tulevat paremmin hyödyksi, kun porkkana syödään keitettynä. Mutta mulle kelpaa vain raakana. Muut vihannekset pitää piilottaa lihapulliin, jos meinaa saada ne uppoamaan meikäläiseen.

      Poista
  4. Pirtsakat perjantaikukat ja mitä mitä, syötkö sinä-poika porkkanoita ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tekee hyvää ikenille, hampaille ja silmille (A-vitamiini). No en minä niistä miineista tiedä, mutta kiva miniporkkanoita on natustella.

      Poista

Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelleen!